Kahden viikon työelämään tutustuminen Poutanetillä
- Joonas
- 4 hours ago
- 1 min read

Moi, nimeni on Joonas. Olen hiljattain valmistunut peruskoulusta ja
sain viettää kahden viikon mittaisen harjoittelujakson Poutanetillä, mikä tarjosi mielenkiintoisen mahdollisuuden tutustua teknologia-alan työtehtäviin. Haluan samalla kiittää Vantaan kaupunkia 300€ kesätyösetelistä, joka tukee kaltaisiani nuoria työllistymään ja hankkimaan arvokasta työkokemusta jo opiskeluaikana.
Harjoittelun aikana pääsin osallistumaan monipuolisiin työtehtäviin. Yhtenä työtehtävänä oli verkon kuuluvuuden mittaaminen ja analysointi erilaisissa ympäristöissä. Lisäksi olin mukana Pyhtäällä toteutetuissa testeissä, joissa tutkittiin verkon vaihtumista kahden eri reitittimen välillä. Pääsin pyhtäällä myös tutustumaan lentokoneiden sekä droonien käyttöön. Mielestäni oli kiinnostavaa nähdä, kuinka verkkoratkaisuja testataan käytännössä ja kuinka tärkeää luotettava verkkoyhteys on erilaisissa tilanteissa.
Pääsin myös osallistumaan Carewings-projektiin, jossa yhtenä työtehtävänä visualisoin uusia ideoita tekoälypohjaisilla videogeneraattoreilla. Työstettyihin konsepteihin kuului esimerkiksi viranomaisten droonipalvelu alueellisten lentokenttien verkostoon rakennettuna, tarve ilmakehän radiokartalle sekä ajatus droonien latausasemista, joka voisi auttaa standardoimaan droonien latausratkaisuja, jotka vielä nykyisin ovat melko hajanaisia. Oli mielenkiintoista oppia miten uusia teknologisia ideoita voidaan havainnollistaa nopeasti ja näyttävästi hyödyntämällä tekoälyä.
Kokonaisuudessaan harjoittelu antoi minulle hyvän kuvan siitä, millaista työskentely teknologia-alalla on. Poutanetin tiimi otti minut hyvin vastaan ja sain oikeasti osallistua yrityksen arkeen sekä oppia uusia asioita kokeneilta ammattilaisilta. Kahden viikon aikana minulle kertyi paljon uutta tietoa erilaisista verkoista, drooniteknologiasta ja tekoälyn hyödyntämisestä teknologian kehityksessä.
Kiitos vielä Poutanetin ammattitaitoiselle tiimille sekä Vantaan kaupungille kesätyösetelistä joka mahdollisti tämän arvokkaan kokemuksen.
Joonas
Ysiluokkalainen Vantaalta



Comments